Niin, aina on mukamas hirveä kiire. Oon pahoillani etten oo päivitellyt vähään aikaan, mut nyt koitan tsempata, mut se on vaan helvetin vaikeaa kun kirjottaminen tuntuu olevan mahdotonta. Istun koneen ääressä ja tuijotan tyhjää ruutua tuijottamistani ja toivon, että ehkä siihen ilmestyy mun ajatukset itsestään, kun tarpeeks kauan tuijotan. Mä en saa mun ajatuksia ulos taas millään.
Meillä on ollut syyslomaa tää koko viikko ja mä jo näin viime perjantaina miten tästä tulee onnistumisen viikko ja paino putoaa. Vitut sä mitään onnistu saatanan läski lehmä. Niinpä, en onnistunut en. 92,1kg näytti tänä aamuna vaaka ja mä olin oikeastaan osittain positiivisesti ihan yllättynyt, koska se olis voinut olla paljon enemmän, mut samalla mä en pysty olla ajattelematta sitä, että se vois olla aivan helvetin paljon vähemmän.
Taas tää sama liirumlaarum et nyt alkaa alusta ja plaaplaaplaa, kaikkihan sen on kuullut ja nähnyt, mut en lakkaa yrittämästä. En sano alottavani kaikkea alusta, sanon jatkavani kohti parempaa, eli niitä vitun pieneneviä lukuja.
Mä en oo saanu lomalla oikeasti mitään aikaseks. Koulutehtävät sentään olen onneksi tehnyt, mut muuten oon vaan maannut perse homeessa himassa. Sohvaan on muodostunut varmasti mun lihavan perseen kuva, kun en saa itteeni siitäkään ylös.
Saatanan läski huora, sä et oo mitään jos et nyt ota itteäs niskasta kiinni.
Ruoka on pahasta, suoraan saatanasta, se pilaa sut.
Älä syö, älä syö, älä syä, ÄLÄ SYÖ LÄSKI
Haluatko saavuttaa jotain vai et?
Haluatko olla kaikkein laihin vai epäonnistunut läski?
Nyt YLÖS
Pois se ruoka käsistä
Älä koske siihen
Laita se roskiin
Punnerra, kyykkää, juokse, juokse, JUOKSE
Säälittävä läskikasa.
Se on se sairaus, se ystävä joka huutaa mun päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti