Päästä mut pois.

Oot aina siellä minne meen Kaikkeen tottuu ja sydän turtuu Mut mä tahdon vapauteen
Päästä mut pois

Mä en haluu täl hetkel mitään muuta niin paljon kun irti tästä kaikesta. Tää ahdistus mun sisällä on tällä hetkellä jotain niin vitun vahvaa ja suurta et mä en saa enää henkee.
Mä haluisin niin helvetin palavasti vaan olla onnellinen ilman tätä kaikkea paskaa mun pään sisällä ja mä oon yrittänyt, jumalauta mä oon yrittänyt niin vitun kovasti, et mä en enään tiedä mitä mä voisin enempää tehdä. Mä oon yksinkertasesti niin hukassa tän kaiken kanssa, et mä hajoan palasiksi, niin painaviks palasiks et ne vajoaa pinnan alle ja katoaa lopulta näkyvistä. Mä en jaksa kantaa tätä enään, mä en jaksa salailla, piilotella ja valehdella.

Mä haluun irti tästä aivohuorasta mun päässä, mä haluan omata normaalin ajatusmaailman syömisen suhteen, mä haluan kyetä rakastaa itteeni tällasena ja olla vaan se, mikä tai kuka mä oon, mut ei, mä en pysty. Mä oon viimeset pari viikkoa yrittänyt, yrittänyt niin helvetisti. Mä oon ajatellut, että mä pystyn tähän, mä oon yrittänyt työntää ne negatiiviset äänet jotka huutaa mun päässä aina syömisen jälkeen, kauas pois, mut ne saa vaan lisää voimaa mun pyristelyistä. Mä haluan irrottaa, mut musta ei irroteta. Mua pidetään väkisin synkkyyden sylissä ja mä en pian enään jaksa edes yrittää pyristellä irti. Mä en jaksa tätä, mä en jaksa, MÄ EN JAKSA ENÄÄ!

Joka kerta kun mä syön, mä kuolen sisältä pala palalta, mut joka kerta kun mä skippaan ruokailun, mä kuolen silti sisältä.

Heikot hermot, mutta paksu nahka
On eletty, kato mun arvet ja tatskat
Et pysty käveleen mun kengissä
Hyvät kuolee eka, melkeen hävettää olla hengissä
Elämä on taisteluu vihasta, pihasta
Päivällä leivällä, illalla lihasta
Miten menee onko helemee, nättii?
Joo, rahat meni, talo palo, muija jätti

Mä herään aamulla ja mietin et nyt vittu riittää tää paska, mä haluan olla onnellinen, mut sit se totuus taas iskee päin naamaa. Mä en voi olla onnellinen, joku mun sisällä ei salli sitä ja tekee kaikkensa et mul ois näin paha olla, kaikkensa et mä oisin näin väsynyt ja loppujen lopuks niin väsynyt et mun fyysinen ruumis lysähtää keskelle katua ja sydän lakkaa lyömästä. 

Mä en itke, mä en näytä tunteitani, mut nyt mun on pakko myöntää et mä itken, itken ja itken, enkä saa sitä loppumaan. Vittu että voi kovallakin ihmisellä olla paha olo vaik sen on yrittäny tukahduttaa jo monta vuotta. Kai siinä sit loppujen lopuks käy just niin, et sä tukahdutat sen pahan olon tarpeeks kauan ja joku päivä se kaikki vaan räjähtää käsiin ja sä et enään kykene kontrolloimaan mitään.
Pääsispä pois.

Aamu tuli, ne istu kannon nokassa kahdestaan Kaunis kukka nuokku, vieres aamukasteessa Terälehdet oli nupulla sit ne alko liikkumaan Ne mietti, et eks se kukka enää nukukkaa Auringon lämpö avas terälehdet hitaasti Kukan sisältä aivan pieni tyttö tipahti vierähti nukkumaan, lehtipatjalla ne otti sen mukaan, koska kukat kuolee talvella Ne jatko matkaansa ihan kolmistaan Näin solmu elämän langan pätkään solmitaan Matkan jatkuessa vastaan tuli muuri jota hakkas pieni mies, vaikka muuri oli suuri Ne kysy pikkumieheltä, onks tää sun muuris se puhisi, ja oli niinkuin ettei se kuulis ne tyynnytteli sitä ja otti sitä kädestä ja sano, tule, kierretään se yhdessä Me kaikki tarvitaan onnellisii loppuja Me kaikki halutaan joskus unelmoida Me kaikki tarvitaan edes vähän rakkautta Me kaikki halutaan, et pedot pysyy poissa